Profile Vehicles Oy:n ja Janne Saariston yhteistyö alkoi vuoden 2011 kesäkuussa, kun Helsinkiin perustettiin yhteisyritys Profile Vehicles Service. Vuoden 2014 joulukuussa Saaristo osti yrityksen kokonaan itselleen, jolloin sen nimi vaihtui Protec Automotive Oy:ksi.
Merkittävä osa Suomeen toimittamistamme ambulansseista ja muistakin erikoisajoneuvoista sijaitsee maantieteellisesti eteläisen Suomen alueella, kertoo Profile Vehicles Oy konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Jari Mononen.
—Tarvitsemme siellä paikallisia, asiakkaita lähellä sijaitsevia huoltopalveluja ja siksi me teemme tiivistä yhteistyötä Protec Automotiven kanssa.
Mononen kertoo, että he ovat toimittaneet mm. Kanta-Hämeen pelastuslaitokselle ambulansseja. Niihin on tehty huolenpitosopimus ja ne huolletaan pääasiassa Protec Automotivella. Asiakkaiden kanssa sovitaan etukäteen, kumpaanko yritykseen he ensisijaisesti yhteyttä ottavat. Profile Vehicles Oy on vuonna 1982 perustettu iisalmelainen perheyritys, jonka liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa. Työntekijöitä konsernissa on 150, joista lähes 80 on Suomessa. Yritys suunnittelee ja valmistaa pääasiassa ambulansseja, mutta myös muita erikoisajoneuvoja, kuten viranomaisajoneuvoja esimerkiksi poliisihallitukselle, rajavartiostolle, tullille ja puolustusvoimille. Vientiä on yli kymmeneen maahan.
Protec Automotive Oy on Profile Vehicles Oy:n valtuuttama palvelupiste Etelä-Suomessa. Sen palveluihin kuuluvat Profile-erikoisajoneuvojen tuki- ja huoltopalvelut ajoneuvon elinkaaren ajan. Protec Automotiven toimitusjohtaja Janne Saaristolla on pitkä työkokemus erikoisajoneuvoista. Hän on aiemmin työskennellyt Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella 15 vuoden ajan teknisissä palveluissa vastaten mm. korjaamon toiminnasta ja ajoneuvohankinnoista.
Ambulanssimarkkinoilla Profile on markkinajohtaja kotimaan lisäksi monissa muissa vientimaissa, kertoo Jari Mononen.
— Saariston Jannella on vankka kokemus tältä alalta, siinä mielessä Protec Automotive on oikein hyvä yritys tällä toimialalla, kertoo Mononen.
— Saaristo ymmärtää asiakasta hyvin, koska hän on itse aiemmin työskennellyt sekä erikoisajoneuvon omistajan että käyttäjän roolissa.
— Hän osaa ottaa asiat niiden vaatimalla vakavuudella, Mononen lisää.
Profile Vehicles on kansainvälinen konserni, jonka emoyhtiö ja operatiivisten toimintojen johto ovat Pohjois-Savossa, Iisalmessa. Valmistustoimintaa on Iisalmen lisäksi Viron tytäryhtiössä sekä Unkarin sivuliikkeessä. Tytäryhtiö löytyy myös Ruotsista. Ambulanssimarkkinoilla Profile on markkinajohtaja kotimaan lisäksi monissa muissa vientimaissa. Suuri osa liikevaihdosta tulee viennistä muun muassa Pohjoismaihin, Unkariin sekä Lähi-itään ja Kaukoitään. Ambulansseja on valmistettu esimerkiksi Saudi-Arabian ja Thaimaan kuninkaille sekä presidentti Putinille. Kotimaan myynnillä on iso rooli koko yrityksen toiminnassa. Tämän takia yritys tarvitseekin sellaisen yhteistyökumppanin, joka alueellaan vahvistaa asiakastyytyväisyyttä ja huoltopalveluiden toimivuutta.
Merkittävä osa Suomeen toimittamistamme ambulansseista sijaitsee maantieteellisesti eteläisen Suomen alueella, sanoo Jari Mononen.
Suomessa monet sairaanhoitopiirit ja pelastuslaitokset ovat Profilen asiakkaita.
— Tässä korostuu Protec Automotiven merkittävä rooli Etelä-Suomessa, koska hyvä jälkimarkkinointi on tärkeää.
Erikoisajoneuvoissa, varsinkin pelastustoimen ajoneuvoissa on elektroniikan ja sähköjärjestelmien osuus kasvanut viime vuosina merkittävästi.
— Juuri sillä alalla Saaristolla löytyy osaamista ja asiantuntemusta.
Monosen mielestä yhteydenpito Protec Automotiven kanssa pelaa hyvällä vasteajalla.
— Toivon jatkossakin samanlaista läheistä yhteistyötä, luottamuksellisuutta ja yhteistä kehittämistä, mitä meillä on tähänkin päivään asti ollut, kiittelee Mononen.
Teksti ja kuvat: Riitta Kumpulainen